Zita

Zita
Ihana luppakorva

tiistai 10. helmikuuta 2015

Eläinlääkärissä



Cartrofen







Heippa! Tänään käytiin eläinlääkärissä. Mie tunnen jo sen tien kun auto kääntyy sinnepäin niin sillon mie rupean haukkumaan. Muutenkin jännittää aina kun ei yhtään tiedä mitä siellä tehdään. No meitä ennen tuo ulos omistajan sylissä nukutettu koira ja sit meijät huudettiin sisälle. Heti mie menin vaakaan ja osasin ihan nätisti siinä istua. Sitten miut nostettiin pöydälle ja meinasin jännityksissäni hypätä heti alas. Mutta täti katto vaan korvat ja hampaat ja mie pääsin alas..onneks! Täti pisti niskaan piikin. Carkuurin sain ja emäntä pistää viikon välein vielä kolme kertaa. Tuttua on taitaa olla jo neljäs kuuri, mutta se on auttanu minun lonkkiin tosi paljon. Särkylääkettä vielä matka jatkui järven jäälle. Aivan ihanassa säässä mie pyörin lumessa. Ihana päivä lääkärissä käynnistä huolimatta.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Iso lintu puussa

Moikka! Aamulenkki tehtiin emännän kanssa ihan vaan maantietä pitkin. Mun lonkat tuntuu jäykältä ja taitaa vähän kolottaakin. Matkan varrella mie huomasin puun latvassa ison linnun ja kohta näkyi toinenkin. Ihan piti pysähtyä kattomaa. Vähän ois mieli tehny mennä lähemmäksi mutta emäntä ei antanut. Sitten toinen linnuista lähti lentoon. Vähän niinku varikselta näyttivät mutta ei ihan varma isoja kuitenkin. Mie meen maanantaina lääkäriin jospa näihin lonkkiin 
sais apua. Heippa siihen saakka.



keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Jäälenkki

Hei ! Tänään oli ohjelmassa kaupassa käynti kirkolle. Mie odottelin sillä aikaa autossa kun emäntä kävi kaupassa. Miulla ei ollu yhtään tylsää kun viereisessä autossa oli kans koira. Siinä me töllisteltiin toisiamme. Se oli aika pieni ja haukkui koko ajan, mut mie en viitsinyt. Sen jälkeen mentiin jäälle ja sain juoksennella ihan irti. Aurattuja jäätietä pitkin mentiin ja muutama autokin tuli vastaan. Kiva päivä.